Hiljaista? Ei meillä!

Päivä 6

Juon aamukahvia. Yhteydenottojen kanssa on ollut kovin hiljaista. Ensimmäisestä puhelusta on kulunut jo neljä päivää. Verkkopalvelun statistiikat kuitenkin kertovat että ilmoitukseni on luettu satoja kertoja. Ensimmäisen päivän huuman jälkeen puheluita ei ole tullut ensimmäistäkään. Asia vaivaa minua kovasti. Halvan hinnan myötä autosta oli tarkoitus päästä nopeasti eroon. Näin molemmat osapuolet voittaisivat. Minä saisin nopeasti pienen korvauksen vaivastani ja ostaja saisi laadukkaan auton hyvään hintaan.

Iltapäivällä ulkoilen lasten kanssa leikkipuistossa. Välipala-ajan koittaessa lähdemme kävelemään kotiin syömään. Lapset juoksentelevat ja huutavat kävelytiellä. Ohi jyristävien bussien ääni on korvia huumaava. Puhelin soi ja vastaan. Ostajakandidaatti!

Tilanne on kaikin puolin hankala. Yritän liikenteen melussa kuulla mitä puhelimesta kuuluu, navigoida kahta kakaraa turvallisesti eteenpäin, katsoa etteivät he juokse autojen alle tai kurista toisiaan kuoliaaksi. Lisäksi yritän saada puhelimessa tilannetta haltuun
kaupankäynnin suhteen.

Tulen olemaan tästä eteenpäin koko illan lasten kanssa ilman puolison apua. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen nukkumaanmenoaikaa en pysty kohdistamaan täyttä huomiotani ostajakandidaatin tarpeisiin. Toisaalta en kuitenkaan tahdo menettää mahdollisuutta kun sellainen tarjotaan...

Tilanteen monimuotoisuuden myötä pyydän soittajalta hänen puhelinnumeroaan. Ehdotan että soitan hänelle takaisin illalla kun on rauhallista ja voimme keskustella paremmin. Huomaa: minä haluan hänen yhteystietonsa. Näin minä pystyn johtamaan kaupankäyntiä. -Alan oppia.

Kaiken hälinän keskellä saan syötettyä sanellun puhelinnumeron oman puhelimeni muistiinpanoihin. Havahdun kuitenkin samalla siihen, että annettu puhelinnumero ei ole sama kuin numero josta tämä puhelu tulee. Häviävän hetken mieleni kummastelee tätä ristiriitaa. Vallitsevan tilanteen myötä en kuitenkaan kiinnitä seikkaan sen kummempaa huomiota. Sovimme että palaan illalla asiaan.

Ilta saapuu, lapset nukahtavat ja rauha laskeutuu huusholliin. Soitan annettuun numeroon. Puheluun vastaava ääni kuulostaa mielestäni erilaiselta kuin aiemmin päivällä kuulemani. Toki tämä voi johtua edellisen puhelun taustahälystä ja muista häiriötekijöistä. Kuittaan asian oman mielikuvitukseni tuotteeksi.

Tavoitan ostajakandidaatin videovuokraamosta jossa hän on lapsensa kanssa hakemassa videota vuokralle. Ajankohta on siis jälleen huono. Sovimme että soitan uudelleen puolen tunnin kuluttua kun ostajakandidaatti on kotonaan. Näin tehdään.

Soitan uudelleen 30 minuutin kuluttua. Ääni kuulostaa jälleen kovin erilaiselta kuin aiemmin ottaessani numeron talteen iltapäivän hälinässä. En pysty peittämään uteliaisuuttani ja heti alkuun kysyn oliko hän sama kaveri jonka kanssa iltapäivällä juttelin. -Hänen äänensä kuulostaa niin erilaiselta. Ostajakandidaatti vakuuttaa että hän on sama henkilö ja päästään puhumaan kaupoista.

Ostajakandidaatti ei juurikaan esitä kysymyksiä vaan aloittaa hyvin nopeasti tinkimisen. Pyysin autosta 600 euroa. Hän haluaa auton hinnasta 200 euroa pois, koska tämän mallin talvirenkaille hänellä ei ole käyttöä. Sopivat talvirenkaat häneltä löytyy ennestään.

Lasken nopeasti mielessäni: Vajaa vuosi sitten ostetut laadukkaat talvirenkaat maksoivat 480 euroa. Voisin saada myytyä ne nyt edelleen 200 eurolla. Jos auto myytäisiin 400 eurolla ja saan renkaista 200, niin minulle jäisi yhteensä tavoittelemani 600 euroa.

Hinnasta päästiin sopuun! Auto ilman talvirenkaita: 400 euroa. Enää ainoa huolenaihe on miten kauppa saatetaan päätökseen. Aloitan keskustelun kaupantekotilaisuuden järjestämisestä.

Kysyn puhelimessa olevan kaverin nimeä. Näin voin valmistella hänen nimensä papereihin ja ainoastaan sosiaaliturvatunnukset tarvitsee lisätä kaupantekotilaisuudessa kun tarkistan hänen henkilöllisyytensä. Ostaja vaikuttaa yllättyneeltä. Hän empii vastausta tähän kysymykseen, mutta lopulta kakoo nimensä jonka kirjoitan muistiin. Kuinka nimen sanominen voi olla näin vaikeaa? Jälleen alitajuntani kolkuttaa  varoituskelloja, mutten anna sen häiritä.

Hän kertoo asuvansa eri paikkakunnalla kuin minä. Etäisyyttä välillämme on pari sataa kilometriä. Ostaja ei tunne kaupunkia jossa minä asun. Hänen serkkunsa kuitenkin asuu minun naapurikaupungissani parin kymmenen kilometrin päässä. Sinne hän osaa kulkea. Vastaan, että serkulleen matkustaessaan hän kulkee aivan kotini vierestä. Ehdotan että eikö voitaisi tehdä kauppoja lähellä paikkaa missä auto on. Tämä ei kuitenkaan käy. Ostaja osaa kulkea ainoastaan serkulleen eikä pysähtyä matkalla mihinkään... -Vapaasti karrikoiden.

Tulen siihen tulokseen että samahan se lopulta minulle on. Tunnen molemmat kaupungit hyvin, joten tehdään kaupat ostajan serkun lähiseudulla! Sovimme kaupantekotilaisuuden erään kauppakeskuksen pihalle. Minä tuon paikalle yhden todistajan ja ostaja toisen. Näin saadaan papereihin todistajien nimet kuten asiaan kuuluu. Päätämme puhelun saavutettuamme yhteisymmärryksen tapaamisesta.

Olen riemuissani!! Monen päivän hiljaisuudesta huolimatta kaupat tehdään lopulta näinkin nopeasti. Ainoastaan talvirenkaat jäävät edelleen myytäväksi. "Onko tämä näin helppoa?" ajattelen itsekseni.

Myöhemmin illalla valmistelen papereita myyntiä varten: rekisteriotteen tekninen osa sekä luovutusosa kun omistajuus vaihtuu. Lisäksi tarvitaan luovutustodistus takuuksi siitä että ostaja siirtää auton rekisterissä omakseen. Näin vältän ostajan mahdolliset autovero- tai rikemaksut hänen laiminlyödessään rekisterinsiirtovelvollisuutensa. Ja tietysti kauppakirja johon kirjoitan auton kaikki yksityiskohtaiset tiedot. Näin saadaan tehtyä kaupoista kaikki tarvittava virallinen dokumentaatio. Kaikki on valmista kauppoihin!

Mitään muuta en osaakaan ajatella kuin kauppoja. Mieleeni ei voinut juolahtaakaan, että seuraavat kaksi päivää voisivat olla oudoimmat mitä olen eläessäni kokenut.