Päivä 0
Erittäin tilava ja luotettavasti toiminut perheauto, jonka helmoihin ruoste päässyt paikoin pesiytymään. Muutoin varsin kelpo auto.
Kulkemisen kannalta tärkeimmät seikat, kuten jarrut, renkaat, moottori, alusta, voimansiirto, valot ja sähköt hyvässä kunnossa. Peltejä tulee hieman työstää jotta menee katsastuksesta läpi. Tämän vuoksi alhainen pyyntihinta.
Vuosi sitten katsastuksen yhteydessä suoritettiin korjauksia kehoituksesta. -Ajatus oli että auto olisi meillä ollut vielä jokusen vuoden. Sattumien kautta kuitenkin vaihdon myötä etsii uutta omistajaa.
Talvirenkaat ovat viime syksynä ostettu ja siten yhden talven ajettu. Kesärenkaillakin vielä matkaa jäljellä. Mukaan tulee vielä kattotelineet sekä puhallin jolla auto lämpöiseksi sisältä talvella.
Noin. Vihdoin. Useamman kuukauden jahkailun jälkeen sain vihdoin muotoiltua autonmyynti-ilmoituksen Internetiin. Käytän ilmoituksen foorumina verkon suositumpaa käytettyjen autojen osto- ja myyntipalstaa. Kyseisen median kautta olen aikaisemmin ostanut auton. Ikinä en kuitenkaan ole ollut myyjän roolissa.
Tämä on siis ensimmäinen auto jota olen myymässä. Päätän tehdä sen netin kautta, koska käsittääkseni siellä kaikki nykyään myyvät autonsa. -Tehdään nettiin ilmainen myynti-ilmoitus, odotetaan puheluiden vyöryä, mukavia koeajoja, hintaneuvotteluita, lopulta kilpailutetaan tarjouksia ja lopulta "clousataan diili". Nopeasti ja vaivattomasti.
-Eikö vain?
Toivon että blogin lukijat saavat omien kokemuksieni myötä valmiuksia monen kirjaviin tilanteisiin, joihin voi törmätä myydessään käytettyä autoa. Uskon myös että prosessissa kokemani jännittävät ja jopa tragikoomiset käänteet itsessään sisältävät viihdearvoa. Ne kuitenkin ovat otteita oikeasta elämästä.
Tällaista on auton myyminen nyky-Suomessa.