Päivä 39
On iltapäivä ja lähden töistä hieman ennen kuin työpäivä on täynnä. Saan varmasti täytettyä puuttuvat tunnit myöhemmin. Nyt on tärkeämpiäkin asioita hoidettavana. Minun on mentävä myymään auto! Kauppojen jälkeen ehdin varmasti nukkua yöni paremmin. Pomonkin on pakko arvostaa hyvin levännyttä ja tuotteliasta resurssia, verrattuna myyntitouhuissa ryvettyneeseen, silmät ristissä hermorauniona laahustavaan... minuun. Lähden kävelemään autolle ja psyykkaan itseäni. Ajatuksissani huudan itselleni: "Nyt on se hetki! Tähän päivään olet valmistautunut! Tänään on sinun päiväsi, sinä osaat kaiken! Sinä olet kuningas ja tänään on kruunajaiset!"
Sovimme Ostajan kanssa tapaamisen katsastusasemalle. Teemme kaupat siellä. Minulla on mukanani tarvittavat paperit esitäytettyinä sekä kaikki vara-avaimet. Myytävä auto ajettiin eilen Ostajan kodin pihalle parkkiin. Ajaessani omalla käyttöautollani kohti katsastusasemaa mieleeni juolahtaa että napsautin ulkoisen rattilukon myytävän auton rattiin kiinni. Jätin sen varmuuden vuoksi vaikka auton varkaus ei tässä vaiheessa olisi minulle kovinkaan suuri tappio. Rattilukko pitäisi kuitenkin hakea pois.
Ajatukseni katkeaa kun ostaja soittaa ja kysyy olenko tulossa kaupantekotilaisuuten. Ostaja on jo katsastusasemalla ja odottaa minua. Katson kelloa ja totean hänen olevan kaupantekopaikalla vajaan tunnin ennen sovittua aikaa. Vastaan tulevani sovitun aikataulun mukaan, mutta että saatan myöhästyä joitain minuutteja ruuhkan takia.
Ajamallani maantiellä ei ruuhkaa näy, mutta voihan sitä vielä ilmaantua koska matkaa on vielä paljon jäljellä. Oikeasti syy myöhästymiselle tulee olemaan rattilukon noutaminen. Unohdin koko lukon päivän aikataulua suunnitellessani. Jos nyt puhuisin laittamastani ylimääräisestä rattilukosta voisi se herättää Ostajassa luottamuskysymyksiä. Vaikka minulla tässä on enemmän menetettävää.
Haen rattilukon ja saavun katsastusaseman pihaan ainoastaan pari minuuttia sovitusta ajasta myöhässä. Pysäköidessäni näen kuinka Ostaja seisoo katsastusaseman sisäänkäynnin vieressä ja vilkuttaa minulle. Nousen autosta, kättelemme ja tervehdimme. Pahoittelen myöhästymistäni ja käymme katsastusaseman toimiston puolelle.
Toimistoon saavuttuamme huomaan että Ostaja tuntuu olevan kavereita koko katsastusaseman henkilökunnan kanssa. Hän vitsailee toimiston virkailijan kanssa ja katsastusmiehet käyvät kukin vuorollaan tervehtimässä Ostajaa. Ostaja kyselee löysivätkö he kahvihuoneesta hänen sinne tuomansa tuliaiset ja olivatko ne maistuneet. Aseman henkilökunta kiittelee tuliaisista ja vitsailee Ostajalle hyväntahtoisesti myymäni auton uusomistajuudesta. Pyörittelen ujona silmiäni. Tällä kaverilla on paljon arvovaltaisia suhteita.
Pääsemme kuitenkin pian asiaan. Esitän ostajalle kaikki paperit ja käymme läpi niihin esitäyttämäni tiedot. Ostaja on otettu täydellisestä ja esivalmistellusta lomakekokoelmastani. Hän kehaisee minua tarkaksi pojaksi. Ostaja ei ollut odottanut että tekisimme kaikki viralliset kauppoihin liittyvät paperit, mutta ottaa kynän ja hoitaa tottuneesti oman osuutensa paperitöistä. Lopulta keskustelemme toimiston virkailijan kanssa joka tarkistaa paperit. Kaikki on kunnossa ja toimiston virkailija allekirjoittaa paperit todistajan osalta.
On maksun aika. Kauppahinta oli 250 euroa. Ostaja ottaa taskustaan nipun seteleitä ja alkaa laskea niitä pöydälle: "50, 100, 150, 200 ja 220 euroa". Ostaja lopettaa laskemisen ja pilke silmäkulmassa pistää loput setelit takaisin taskuunsa. Ymmärrän vitsin. Hän yrittää tinkiä muutamista kympeistä käyttäen huumoria hyväkseen. Kyllä minäkin osaan huumoria; kohotan kulmakarvojani ja hymyillen vastaan:
"Pahus... Olen jo kuulakärkikynällä täyttänyt kauppakirjaan auton hinnaksi 250 euroa. Eikä minulla ole mukana yhtään tyhjiä kauppakirjapohjia että voisimme kirjoittaa paperit uudelleen. Kyllä meidän nyt varmaan täytyy mennä tällä kauppakirjalla ja 250 euron hinnalla."Ostaja hymyilee ja vastaa ymmärtävänsä. Ostaja kaivaa setelit uudelleen taskustaan, laittaa pöydälle 20 euroa lisää, vinkkaa silmää ja pistää loput setelit jälleen taskuunsa. Pöydässä on nyt 240 euroa. Huokaisen raskaasti ja vastaan:
"Autossa on tällä hetkellä puolikas tankki bensaa. En nyt välittäisi lähteä imemään bensoja tankista. Jos Ostajalta löytyisi se puuttuva 10 euroa niin säästyisin tältä vaivalta. Ostajankaan ei tarvitsisi lähteä ensitöinään työntämään autoa bensa-asemalle."Kymppi löytyy ja 250 euroa vaihtaa omistajaa. Minä saan rahat ja itselleni jäävät paperit. Ostajalle jää hänelle kuuluvat kappaleet papereista. Vaihdamme muutaman sanan ja sanon että jos hänelle tulee jotain yllättävää auton kanssa niin ottaa yhteyttä. Voin ongelmatilanteissa auttaa niiltä osin mitä autoa tunnen. Ostaja vakuuttaa ettei tässä varmasti mitään tule, mutta ottaa toki yhteyttä jos tarvetta ilmenee. Kättelemme ja hyvästelemme. Astun ulos katsastusasemalta.
En muista kotiinpaluusta mitään. Ilmeisesti olen ajanut käyttöautollani kotiin, koska istun parhaillaan kotona keittiön pöydän ääressä. Edessäni on kuppi höyryävää kahvia, autokauppojen paperit ja 250 euroa.
Kaupantekotilaisuus on koruton muodollisuus jonka käsikirjoitus noudattaa tiettyä kaavaa. Aivan kuten hautajaisissa. Siitä on glamour, viihde ja jännitys kaukana. Matka ilmoituksen jättämisestä tähän hetkeen on ollut kaikkea muuta kuin koruton ja tylsä. Siinä on ollut ylä- ja alamäkiä, jännitystä, iloa, surua... Aivan kuten ihmiselossa.
Auton suhteen sanottavat on sanottu, tehtävät työt on tehty. Ylämäkeen mennessä on purtu hammasta ja itketty. Alamäessä on menty tuhatta ja sataa, aivan kuin huomista ei olisi. Otan puhelimen käteeni ja lähetän vaimolle tekstiviestin. Viesti on koruton ja sisältää kaiken:
"Myin auton."Kahvia hörppiessä pohdin kaikkea kokemaani ja alan purkamaan myyntiprosessia mielessäni. Tämän palastelun ja loppusanojen dokumentoinnin myötä tämä blogikin alkaa olla pikkuhiljaa paketissa... Seuraava kirjoitus tulee olemaan viimeiseni.
