Päivä 35
Tänään on suuri päivä. Tänään palapelin kaikki palat löytävät paikkansa. Tänään tehdään suurimmat päätökset tähän asti. Tänään luetaan auton tietokoneen vikakoodit. Uskon vikakoodien lukemisen kertovan minulle perimmäisen syyn auton käynnistysongelmaan. Kirjoitin tästä 27. myyntipäivänä. Lisäksi saan tietää mahdollisista muista sähköisesti tulkittavissa olevista vioista. Korjaamolta varattu aika on kukonlaulun aikaan heti korjaamon auettua.
Eletään marraskuun loppua ja yöllä on ollut pakkasta. Moottori lähtee kylmänä kauniisti käyntiin, kuten aina. Autossa on edelleen kesärenkaat alla. Sen vuoksi olen varannut korjaamolle siirtymiseen hyvin aikaa ja olenkin perillä hyvissä ajoin. Pysäköin auton ja ilmoittaudun korjaamon töiden vastaanottoon. Ojentaessani avaimet kertaan lyhyesti miksi vikakoodien lukeminen nyt tehdään. Kerron että auto ei välttämättä lähde moottori lämpimänä käyntiin. Sen syytä etsitään. Jos vain mahdollista niin olisi hyvä pitää auton moottori käynnissä vikakoodien lukemisen ajan. Ettei vaan kävisi niin kurjasti että auto sammutetaan eikä käynnisty uudelleen tukkien korjaamohallin.
Odotan töiden vastaanoton puolella, otan kupin kahvia ja seuraan korjaamohalliin avautuvasta ikkunasta kuinka auto ajetaan sisään tutkittavaksi. PAHUS! Miksi minä sanoin etteivät sammuttaisi auton moottoria!? Jos vika toistuisi autokorjaamon hallissa, se alkaisi sotkea muita korjaamoon sovittuja huoltoaikoja. Korjaamon kavereilla olisi kiire saada minun autoni pois hallista. Eli heillä olisi erittäin hyvä syy selvittää käynnistysongelma. Hymähdän itsekseni. Eiköhän tämä ihan hyvin näinkin mene.
Korjaamon kaveri jättää auton käyntiin, hakee vikakoodien lukulaitteen ja kytkee sen autoon kiinni. Vatsan pohjassa kutittaa. Nyt on tärkeä hetki meneillään. Nyt on se hetki jolloin auto pääsee itse vaikuttamaan omaan tulevaisuuteensa. Työ on muutamassa minuutissa valmis. Katson ikkunasta kun korjaaja nousee autoon ja alkaa siirtää sitä hallista. Hän saapuu töiden vastaanottoon noutamaan minua ja kävelemme auton luokse.
Korjaaja kysyy mikä autossa on oikein vikana. Ihmettelen moista kysymystä. Kerron että käynnistysongelmia kun moottori on lämmin. Korjaaja ihmettelee tätä ja toteaa sivulausessa, ikäänkuin vähäpätöisenä seikkana: "Auton itsediagnostiikka ei ilmoittanut mitään vikoja".
Suuni loksahtaa auki. Änkytän ja varmistan että kuulin varmasti oikein. Vikakoodeja oli pakko löytyä. Tämä ei ollut minun laskeskelmieni mukaan mikään mahdollinen lopputulema. Minulla ei ole mitään suunnitelmaa tai edes ymmärrystä mitä tehdä tämän tuloksen kanssa. Tätä vaihtoehtoa ei pitänyt olla olemassa. Tämä ei tuo mitään uutta tietoa, tämä ainoastaan lisää epävarmuutta. En käsitä. Ei voi olla. Umpikuja!
Kerron korjaajalle oman arvioni siitä mikä autoa vaivaa, mutta häneltä tilattu työ on jo tehty. Hänen on otettava seuraava työ hoidettavaksi, joten palaan takaisin vastaanottotiskille ja aloitan keskustelun. Kerron auton olevan myynnissä ja tavoittelemastani hinnasta. Kerron vikalistasta jonka sain katsastusasemalta, käynnistysongelmasta sekä omasta arviostani käynnistysongelman syy-seurausketjusta. Kerron että pohjimmiltaan etsin vastausta siihen kannattaako auto vielä kunnostaa ja myydä, vai onko fiksumpaa laittaa auto romutettavaksi. Vastaaoton työntekijä on minulle tuttu ja hän on todella osaava ammattilainen. Hän ymmärtää tilanteen täysin ja alkaa laskea korjausten hinta-arvioita. Tästä laskemasta jätetään toistaiseksi pois käynnistysongelma. Loppusumma osuu aika tarkkaan siihen mitä olin itse arvioinut aikaisemmin.
Keskustelu kääntyy käynnistysongelmaan. Korjaamon setä myöntää että arvaukseni syy-seurausketjusta voi hyvinkin pitää paikkaansa. Mutta koska vikakoodeistakaan ei mitään selvinnyt hän ei voi mitenkään antaa tarkkaa hinta-arviota. Hän voisi korkeintaan antaa suuntaa antavan haarukan mihin tällaisen korjaus voisi osua, mutta sekin olisi puhdas arvaus. Asia selviäisi ainoastaan tutkimalla lähemmin. Tuntuu kuin otteeni todellisuudesta alkaisi pettää. Tivaan heti minkälaisesta haarukasta tässä sitten voitaisiin puhua. Korjaamon setä miettii, huokaisee ja lopulta vastaa: "Se voi olla ihan mitä vaan 50 euron ja 500 euron väliltä."
Itse olin arvannut, että tämä osuus voisi maksimissaan olla 200 euroa. Minulle alkaa riittää. Olen aivan eksyksissä. Kiitän kohteliaasti ja lupaan palata asiaan kun tiedän lähdetäänkö töitä tekemään vai ei. Nousen haikeana autoon ja lähden ajamaan pois. Yhtäkkiä tunteet ja muistot virtaavat lävitseni kuin kuohuava koski. "HÖLMÖ AUTO, NYT ET TIEDÄ MINKÄ TEIT!" huudan autolle ja lyön käsilläni auton rattia.
Muistan kuinka vuosia sitten perheeseen saapui uusi uljas farmari. Kuinka kiiltävä, hieno ja suuri se oli. Se oli meidän. Auto oli meille niin arkeen kuin juhlaan. Näin revontulet ensimmäistä kertaa auton kuljettajan paikalta. Olin silloin ajanut pohjoiseen yhtäjaksoisesti 14 tuntia ja meinasimme päätyä ojaan ihmetellessäni kummaa liikettä taivaalla. Bändini ensimmäinen studioreissu tehtiin tällä autolla. Autoon mahtui kaikki tarvittava: rummut, kahdet kitarakamat sekä bassokamat. Ja näiden lisäksi kyytiin mahtui vielä kaikki viikonlopun nestepainotteiset einekset. Studiossa teimme taikaa ja saimme nauhoitettua elämää suurempaa musiikkia. Mieleeni muistuu lukemattomat festivaalimatkat ystävien kanssa. Festivaaleille mennessä seurueemme riemu oli katossa. Takaisin tullessa meno oli hieman väsyneempää, mutta kaikki olivat onnensa kukkuloilla ja täynnä elämää. Ja olihan meillä tietysti ne yhdet festivaalit vaimon kanssa kaksin Turussa. Silloin emme yöpyneetkään festivaalialueella teltassa. Patjat olivatkin farmarin perässä ja yövyimme festareiden parkkipaikalla. Kuuma lempi leiskui kesän aamuyössä auton takakontissa. Jälkeenpäin meitä nauratti olikohan naapuriruutuun pysäköidyn matkailuauton nuorempi miesporukka moisesta häiriintynyt. Autolla on taitettu matkat synnytyslaitokselle, häihin ja hautajaisiin. Auto on ollut avainroolissa lukemattoman monella matkalla, joista on jäänyt ikimuistoisia elämyksiä monille ihmisille.
Kyynel nousee silmäkulmaani. Myöhemmin illalla pohdin korjaamon tapahtumia ja otan lasillisen laadukasta viskiä. Auto ei ole enää mikään nuorukainen. Ehkä tämä oli hänen viestinsä minulle siitä, että auto toivoo pääsevänsä autuaammille moottoriteille.
