Päivä 19
On lauantai ja istun suurehkon kauppakeskuksen ruuhkaisessa hampurilaisravintolassa kahden pienen lapsen kanssa nauttimassa lounasta. Pienten lasten syödessä hampurilaisia ja ranskalaisia on ruokailu kaukana siististä toiminnasta. Teen parhaani vahtiakseni etteivät ketsupit ja suolakurkut tipu syliin, mehut läiky pöydälle tai ranskalaisiin tukehduta. Samalla yrittäen kiinnittää huomiota siihen etten sortuisi samoihin etikettivirheisiin. Meteli ravintolassa on korvia huumaava.
Kesken ruokailun puhelin soi. Puhelu tulee numerosta jota en tunnista. Auton ostaja? Pyyhin majoneesia sormistani ja vastaan puhelimeen.
Puhelimessa kohtelias miesääni esittelee itsensä. Hienoa! Tässähän keskustellaan kuin sivistyneet ihmiset. Harmi että tilanne ei ole paras mahdollinen. Keskustelu jatkuu ja yritän selvittää onko linjan toinen pää perehtynyt myynti-ilmoituksessa annettuihin tietoihin. Seuraa sarja kysymyksiä. Paljonko on aikaa leimaan? Mitä vikoja? Onko muita vikoja mistä hänen tulisi tietää?
Vastaan kysymyksiin rehellisesti ja kattavasti selittäen tarkkaan taustat kuhunkin vastaukseen. Lasken mielessäni että olemme tähän mennessä käyneet läpi kolme kysymystä. Näistä mikään ei ole vielä käsitellyt auton hintaa, joten mielenkiintoni on herännyt. Huumaavan metelin keskellä kuulen puhelimesta neljännen kysymyksen:
"Paljonko pyydät autosta?"Aika hidastuu. Kaikki palaset loksahtavat kohdilleen. Minä tiedän missä mennään. Tilanne on kuin Matrix-elokuvan kohtaus, missä koko maailma pysähtyy ympärilläni mutta minä pystyn täysin liikkumaan ja manipuloimaan kaikkea. Minulla on koko tilanne halussa.
Sekunnin murto-osassa puran hänen juuri esittämänsä kysymykset. Arvioin käytetyt äänenpainot, puheen rytmityksen, sanavalinnat, kaiken. Peilaan tätä kaikkea aikaisemmin muiden kanssa käytyjä keskusteluita vasten, olivat ne sitten käyty puhelimessa tai kasvotusten. Ymmärrän että tämä kaveri linjan toisessa päässä ei ole ostamassa yhtään mitään. Tätä ei olla kuitenkaan vielä todettu ääneen. Hän ei tiedä minun tietävän että hän ei tule ostamaan minulta yhtään mitään.
Koska tiedän että hän ei tule mitään ostamaan, ajattelen, että tässähän voidaan vielä pitää hieman hauskaa. Pääsen kenties harjoittelemaan keskustelutaitoja. Viimekädessä keskustelu tulisi kuitenkin saattaa kunnialliseen päätökseen missä molemmille jää puhelusta hyvä mieli. Kohteliaasti tietenkin! Kuten sivistyneet ihmiset tekevät. Vastaan kysymykseen ja alan viemään keskustelua kuin pässiä narussa:
"Kauppahinta on 600 euroa jonka olen myynti-ilmoitukseen laittanut. Auto on edullinen. Suhteessa auton tekniikan kuntoon ja oletettuun kilometrimäärään mitä tällä autolla on jäljellä, autossa on varmasti enemmän käyttöarvoa kuin mikä on pyydetty kauppahinta."Onnittelen mielessäni itseäni hienosti improvisoidusta vastauksesta. Jään odottamaan vastapuolen reaktiota tähän.
"500 euroa siitä olisin maksanut."Olen ratketa riemusta. Ilmeisesti olen oppinut lukemaan näitä yhteydenottoja kohtalaisen hyvin. Olisiko minusta sittenkin ammattimaiseksi myynti-ihmiseksi? Tämä jännitys ja huuma mitä neuvotteluihin sekä kaupankäyntiin liittyy on jotain aivan uskomatonta.
Päätän alkaa irrottelemaan. Vastaan hänen puoliavoimeen tarjoukseensa vähintään yhtä puoliavoimesti. Lyhyesti ja selkeästi artikuloiden sanon puhelimeen:
"Joo"ja yritän pitää itseni vakavana. Linjan toinen pää hämmentyy vastauksestani ja killuu tyhjän päällä odottaen että jatkaisin vastaustani. Hetken hiljaisuuden jälkeen ostajakandidaatti toistaa itseään hieman kuuluvammin:
"500 euroa siitä maksaisin ja tulisin jo tänään hakemaan auton pois."Tämähän alkaa käydä loukkaavaksi minua kohtaan. En minä puhelimessa myy autoa kenellekään joka ei autoa ole ikinä nähnyt tai koeajanut. Luvatkoon vaikka tuplahinnan. Siitä huolimatta minä en myy ennenkuin ostaja on perehtynyt kauppatavaraan huolellisesti ja tietää mitä ostaa.
Miksi? Kun ostaja perehtyy autoon ulkoa ja sisältä ja koeajaa sen, niin ainoastaan silloin hän voi rehellisesti kertoa tuntevansa auton ja tietävänsä mitä ostaa. Näin myös minulla on aikaa keskittyä paremmin ostajan tarpeisiin ja huoliin. Ja lisäksi antaa mahdollisiin huolen aiheisiin oma realistinen arvioni riskitasosta per huoli.
Uskon että näin vältytään turhalta jälkipuinnilta odottamattoman tilanteen sattuessa. Ostaja ei voi syyttää minua että olisin jättänyt jotain merkittävää kertomatta. Ostaja on perehtynyt kaupan kohteeseen. Ostaja ostaa auton siinä kunnossa kuin se on kaupantekotilaisuudessa ja tätä ei voida kiistää.
Eli ostaja sanoi tulevansa hakemaan auton 500 eurolla. On aika alkaa johdattamaan tätä puhelinkeskustelua kohti loppua:
"Joo. Jos nyt oikeasti olet ostamassa jotain, niin voisitko soittaa vielä myöhemmin uudemman kerran niin järjestetään näyttö? Juuri nyt minulla on hieman hankala hetki sopiakseni käytännön järjestelyistä. Näytössä sinä pääsisit tutustumaan mitä viidellä sadallasi olet oikein ostamassa. Mielestäni se olisi reilua sinua kohtaan."Ostaja vastaa kertomalla, että hän ostaa auton tänä viikonloppuna. Hän ei ilmeisesti vieläkään taida ymmärtää varovaista vittuiluani. Tai sitten hän ymmärtää ja yrittää lopettaa puhelun kunnialla. Ostaja jatkaa kertomalla että palaa asiaan jos ei mitään muuta ole löytynyt ja on vielä kiinnostunut. Kiitän puhelusta ja päätämme keskustelun hyvissä merkeissä.
Maailma ympärilläni liikkuu taas luonnollisella nopeudella. Suolakurkun viipale tippuu lapsen ketsupin tahraaman paidan rinnuksille.
